torstai 2. tammikuuta 2014

Vanhempien tuki hevosen omistamisessa

Olen nyt itse kolmatta päivää kipeänä enkä ole päässyt tallille, mutta onneksi on iskä, joka auttaa aina tarvittaessa hevosen hoitamisessa! He olivat käyneet Pojan kanssa yhdessä maastokävelyllä molempina päivinä, isä edellä ja hevonen kiltisti ja reippaasti perässä. Tiedän, että tämä ei ole kovinkaan yleinen tilanne ja olen siksi todella kiitollisessa asemassa kaikesta hoitoavusta. Arvostan suunnattomasti omien vanhempieni tukea ja kiinnostusta hevosharrastukseen, sillä ilman heitä ei oman hevosen omistaminen olisi minulle edes taloudellisesti mahdollista. Äiti on valitettavasti allerginen hevosille, mutta käy silti epäsäännöllisen säännöllisesti syöttämässä Pojalle leipää ja katsomassa kisoja. Isän kanssa aloitin hevosharrastuksen yhtä aikaa ja meidän aikaisemmilla hevosilla isä ratsastikin melko säännöllisesti. Poika on kuitenkin aika isoliikkeinen ja herkkä istunnalle, joten se ei ehkä ole ihan kaikista ideaalisin "setäratsu", vaikka kyllä se siihenkin hommaan satunnaisesti soveltuu. Uskon, että Poika on silti huomattavan tyytyväinen, kun se pääsee isän kanssa maastokävelylle ja kesällä syömään ruohoa, eikä sen tarvitse kaikkien kanssa aina treenata ;)


Aina ei kuitenkaan vanhempien kanssa yhteisharrastaminen ole sujunut täysin ongelmitta ja kättä on väännetty niin varustehankinnoista, valmentautumisesta, kisoista, kuin edellisten hevosten myynnistäkin. Kuten olen aikaisemminkin todennut, ei hevonen ole mikään helppo lemmikki ja se vie kaikkien perheenjäsenten aikaa ja rahaa. Hevosen sairastelut ovat aina henkisesti raskaita ja varsinkin edellisen ähkyherkän hevosen jälkeen mietimme hetken, hankimmeko uutta hevosta ollenkaan. Vaikka nykyinen hevonen onkin 100 % minun omistuksessani, koen silti, että se on koko perheen hevonen ja kysyn edelleen vanhemmilta mielipidettä isoihin asioihin liittyen. Nyt aikuisiällä asioista voidaan jo keskustella objektiivisesti ja rakentavasti, mutta varsinkin nuorempana piti olla aina eri mieltä vanhempien kanssa ja luulenkin, että normaali "teini-iän kapina" sattui purkautumaan juuri hevosharrastukseen liittyvissä asioissa.


Olen todella onnekkaassa asemassa, sillä tiedän, että kaikkia vanhempia eivät hevoset kiinnosta ollenkaan, vaikka perheeseen sellainen hankittaisiinkin. Itse olin kuitenkin vasta 11-vuotias kun ostimme ensimmäisen ponin, joten en edes osaa kuvitella mitä koko touhusta olisi tullut, jos vanhempani eivät olisi olleet siinä täysillä mukana. Oli erityisen tärkeää, että he ymmärsivät alusta asti valmentautumisen ja kehittymisen merkityksen. Ilman sitä olisin varmaan vain ratsastellut itsekseni miten sattuu ja vaaratilanteita nuoren ponin kanssa olisi varmasti syntynyt (ja syntyi niitä siltikin, onneksi ei kuitenkaan mitään vakavampaa). Se oli vielä sitä aikaa kun halusin vain hypätä esteitä, mutta onneksi vanhemmat vaativat myös yhden kouluvalmennuksen viikossa. Erityisen hyviä muistoja on myös muutamalta kesältä mökillä, jonne isä ja äiti rakensivat yhdessä laitumen ja katoksen, jotta saimme kaksi ponia sinne pariksi viikoksi. Kävimme isän kanssa yhdessä maastossa (myöhempinä vuosina pienen ponin kanssa kärryillä) ja uitimme poneja järvessä ja se oli kyllä niin hauskaa aikaa! Hauskaa ei tosin ollut yrittää lastata itsepäisiä poneja laidunloman jälkeen takaisin traileriin... Meidän perheellä on ollut omia hevosia jo yhteensä 13 vuotta ja onhan noista ollut välillä surua ja murhetta, mutta ovat ne meitä myös naurattaneet :)

2 kommenttia:

  1. Sulle on haaste mun blogissa. :) http://ninnuli-blogi.blogspot.fi/2014/01/haaste-hevosenomistajille.html

    VastaaPoista
  2. Kiitti, käyn katsomassa :)

    - Hanna

    VastaaPoista

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!