sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Haaste hevosenomistajille

Kiitos Ninnulle haasteesta :)


"Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut."

Kerro hevosestasi:  rotu, taso ja  hieman luonnetta

Castellou eli tuttavallisemmin Poika on Saksassa syntynyt hannover ja tällä hetkellä tasoltaan Va B/Prix st Georges, näitä molempia luokkia sen olisi tarkoitus kilpailla kansallisissa tulevalla kaudella. Poika on ihan puhtaasti kouluratsu eikä omaa minkäänlaista intoa hyppäämiseen, vaikka ylittääkin pieniä esteitä ihan kiltisti silloin tällöin ratsastajan kanssa. Luonteeltaan se on aika leikkisä ja vähän lapsellinen, sellainen "pilke silmäkulmassa" -tyyppinen mies, ei taida ikinä kasvaa kokonaan aikuiseksi... Se on ihmisille maailman kiltein, mutta toisille hevosille sen pitää välillä vähän äijäillä aina tilaisuuden tullen. Poika tykkää kehuista, herkuista, maastoilusta ja piehtaroimisesta!

Hevoset vai ponit?  Miksi ? 

Hevoset, sillä olen poneille yli-ikäinen ja myös liian pitkä. Ponit ovat silti ihania ja söpöjä!
  
Ensimmäinen hevonen / poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän ? 

Varmaankin shettistamma Pähkinä, jolla ratsastin säännöllisesti pari vuotta noin 8-10-vuotiaana. Oli siinä aina joku hoitajatyttö pitämässä vahtia, mutta aika itsenäisesti kuitenkin käytiin maastossa ja harjoiteltiin perusjuttuja ponin kanssa kentällä ja joskus myös maneesissa. Pähkinä oli myös meidän mökillä kesälaitumella useana vuonna toisen ponin kanssa.

Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen ? Hevosesi kenkien koko ? (jos on kengässä ) 

Käyttöhevoset kannattaa mielestäni kengittää, koska kaviot kuluvat niillä yleensä muuten liian nopeasti ja hevonen voi helposti ryhtyä arkomaan jalkojaan ja liikkumaan huonosti varsinkin kovemmalla pohjalla ilman kenkiä. Siitostammat, eläkeläiset, toipilaat yms vähemmällä liikutuksella olevat voivat mielestäni hyvin olla kengättä, jos niiden kavioiden laatu sen sallii. Pojan kengän koko taitaa olla 2, en muista nyt ihan varmaksi.

Klippaus: Puolesta vai vastaan ? 

Tämä on tosi hevoskohtainen asia. Jos hevonen kasvattaa pitkän talvikarvan ja hikoilee treenissä paljon, niin silloin se kannattaa klipata, jotta se jaksaa työskennellä paremmin ja kuivuu nopeammin. Kaikki hevoset eivät kuitenkaan kasvata pitkää karvaa (esim. Poika) ja jos ne eivät hikoile, niin silloin niitä ei mielestäni kannata turhaan klipata.


Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Tällä hetkellä Poika tarhaa yksin, koska se on nykyisellä tallilla käytäntönä pienten tarhojen vuoksi. Aikaisemmin se tarhasi kaverin kanssa ja laumassa ja viihtyi hyvin, joten joskus tulevaisuudessa voisin hyvin vielä tarhata sitä porukassa, kunhan tarha tai laidun on vain tarpeeksi iso ja tarhakaveri on Pojalle sopiva.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vaiko ulkonäkö (kuten väri) ? 

Ehdottomasti luonne, ei komealla hevosella tee mitään jos se on kamala käsitellä tai ratsastaa. 

Millainen on hyvä hevosblogi?

Päivitetään aktiivisesti, paljon kuvia ja erilaisia postauksia, shoppailuista tai kisareissuista on myös kiinnostavaa lukea. Valitettavasti oman blogini ei kylläkään näitä kaikkia kriteereitä täytä :D

Pahin tippumisesi ?

Olin kokeilemassa yhtä myyntihevosta, jonka omistaja päätti vähän "herätellä" sitä juoksutusraipalla, josta hevonen sai tajuttoman slaagin ja pitkän pukkisarjan välissä tipuin alas maahan käytännössä suoraan päälleni. Illalla piti mennä kovan päänsäryn vuoksi päivystykseen, mutta onneksi en ollut saanut edes aivotärähdystä. Edellisen hevoseni kanssa kaaduttiin kerran aika pahasti, kun se hyppäsi pystyyn ja kaatui ympäri, ihme kyllä en jäänyt alle ja selvisin silloinkin pelkillä mustelmilla.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa ?

Pikaisella laskutoimituksella noin 15 loimea, kaikki kuivatusrätit mukaanlaskettuina.

Kuinka usein hevosesi liikkuu ?

Käytännössä joka päivä, välillä kevyemmin ja välillä vähän rankemmin. Pelkkiä tarhapäiviä Pojalla ei ole koskaan. 

Oletko varovainen ja "uhkarohkea" ratsastaja? 

Nuorempana olin paljon rohkeampi ja vähän rämäpää, mutta nykyään olen huomattavasti varovaisempi, enkä kiipeä välttämättä ihan jokaisen hevosen kyytiin. En pelkää hevosen selässä, mutta tiedostan rajani ja oman uskallukseni, enkä tee helposti mitään sellaista, jossa tippumisvaara on kovin suuri (esim. maastossa laukkaaminen ilman satulaa).

En nyt enää haasta ketään, kun olin itsekin sen verran myöhässä vastaamisessa, että tämä haaste on jo taidettu nähdä suurimmassa osassa blogeja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!