Yhteinen historia

Muistelin pari päivää sitten mun ja Pojan alkuaikoja ja tajusin, että sehän on ollut meillä jo kohta 5 vuotta! Aika on mennyt älyttömän nopeasti ja kaikenkaikkiaan nämä vuodet sen kanssa ovat olleet todella positiivisia ja täynnä hyviä muistoja, vaikka tietysti vaikeitakin hetkiä on välillä mahtunut joukkoon. Alun perinhän lähdin hakemaan ihan erilaista hevosta, mutta niin siinä kävi, että sattumien kautta päädyttiin ostamaan juuri Poika. Olin etsinyt vanhempaa Va B-tasoista hevosta jo lähes vuoden päivät ja kaksi hevosta karsiutui listalta vasta loppuvaiheessa, kun ne eivät läpäisseet ostotarkastusta. Turhautumisen määrä oli jo aika suuri ja ajattelin, että en varmaan ikinä löydä meidän budjetille sopivaa, tervettä ja järkevää hevosta. Tammikuussa 2009 yksi mun vanha tallilainen soitti, että Vihtiin oli saapunut Saksasta pari tosi kivaa nuorta hevosta ja että mun kannattaisi lähteä kokeilemaan niitä. Olin alkuun todella skeptinen, koska en missään nimessä ollut hakemassa nuorta hevosta, vaan nimenomaan jo vähän pidemmälle koulutettua jonka kanssa pääsisin itse oppimaan lisää. Lähdin sitten kuitenkin hieman vastahakoisesti koeratsastamaan, eikä otettu edes videokameraa mukaan.

Tältä se meno näytti alkuun...

Muistan kun näin Pojan ensi kertaa tallin käytävällä ja se oli niin iso - ja laiha! Oikea pitkäjalkainen kuikelo ja kaiken lisäksi se vielä narskutti hampaita koko ajan esittelyratsastuksessa. Sillä oli kuitenkin älyttömän hienot ravilisäykset ja se vaikutti tosi kiltiltä, joten nousin sitten itse kyytiin ja yllätyin, kun se oli niin mukava ratsastaa! Ohjattavuus oli vielä vähän heikkoa, mutta Poika oli tosi eteenpäinpyrkivä ja herkkä, liikkui rennosti, eikä edes narskuttanut yhtään. Olin silti vielä aika epäileväinen siitä, onko se nyt ihan mulle sopiva hevonen ja tulin vielä toisena päivänä valmentajan kanssa kokeilemaan sitä. Pojalla oli aika huono peruskunto, mutta se jaksoi silti hienosti yrittää parhaansa ja teki kaikki osaamansa jutut hyvällä mielellä, joten aloin harkita sitä vakavasti. Muistan vieläkin hyvin, kun mentiin valmentajan kanssa Keimolan Nesteelle noin kymmenen aikaan illalla ja pohdittiin, mahtaako Pojalla olla tarpeeksi ominaisuuksia kehittyä hyväksi ratsuksi. Valmentaja lupasi auttaa mua koulutuksessa ja kolmannen koeratsastuksen jälkeen kauppa oli selvä :)

Ekoja palkintojenjakoja, Punametsä 2009

Poika oli tarkastettu ja kuvattu jo Verdenin huutokaupassa, joten se oli niiltä osin kunnossa. Ainut ongelma olivat sen älyttömän huonot hampaat, sitä ei oltu varmaan ikinä raspattu ja siksi se ei pystynyt kunnolla syömään ja oli niin laiha. Myyjä oli kuitenkin tosi reilu ja maksoi perusteellisen hammashuollon ja diasteman Vermossa ja sen jälkeen Poika pääsikin muuttamaan uuteen kotiin Vantaalle. Kuulin, että selän takana Pojasta puhuttiin, että se olisi ihan täynnä matoja ja siksi niin huonossa kunnossa ja jotkut eivät olisi halunneet, että sitä viedään yhteisiin tarhoihin! Perinteistä juoruilua ilman oikeaa tietoa... Poika osoitti heti olevansa tosi järkevä, vaikka se olikin ratsastuksellisesti ikäisiään huomattavasti jäljessä. Taisin jo heti toisena päivänä mennä maneesiin samaan aikaan ratsastamaan estevalmennuksen sekaan ja kaikki vain ihmettelivät, että miten mä uskallan - mutta eihän hevonen ollut siitä yhtään ihmeissään. Alkuun ratsastin vain puoli tuntia kerrallaan, mutta kun Pojan kunto nousi, niin meille tuli välillä hieman ongelmia sen energisyyden kanssa. Saatoin ennen ratsastusta juoksuttaa sitä puoli tuntia ja vielä siltikin se meni ihan hurjaa kyytiä valmennuksessa. Se myös pelkäsi aika paljon vastaantulevia hevosia, joten onneksi silloisen tallin maneesi oli rauhallinen ja siellä oli hyvä harjoitella ilman vaaratilanteita. Pojalle piti myös kokonaan opettaa paikalla seisominen selkään noustessa, sillä se ei malttanut seistä ollenkaan aloillaan. Toistojen kautta se kuitenkin tajusi idean, muistan kun yksikin kerta nousin sen selkään ja pois noin 7 kertaa peräkkäin ja vasta sitten se seisoi hiljaa.

Talvella 2010

Alkuun sillä ei voinut ratsastaa ollenkaan raipan kanssa, se pelkäsi sitä aivan hysteerisesti ja tulin siihen tulokseen, että sitä on varmaan mätkitty aika huolella Saksassa. Aloitin ihan lyhyen esteraipan kanssa ja kun se hyväksyi sen, niin voitiin ottaa vähän pidempi raippa. Täytyy kyllä sanoa, että siedätys on onnistunut vähän turhankin hyvin tänä päivänä, mutta ihan hyvä niin ;) Harjoiteltiin ihan perusjuttuja ja startattiin lähitallien seurakisoissa He B-luokkia, joista tuli lähes aina ruusuke. Tuohon aikaan myös irtohypytin ja hyppäsin Pojan kanssa säännöllisesti, mutta ei se missään vaiheessa osoittanut lahjoja sille puolelle, kun se ei ole kovinkaan tarkkajalkainen hyppääjä. Vuoden 2010 kesän jälkeen vaihdettiin tallia Espooseen ja Poika ryhtyi vihdoin syömään kunnolla myös heinää ja hammasongelmat olivat jääneet taakse. Talli oli pieni ja ihanan rauhallinen, mutta valitettavasti varmaan juuri tästä syystä Pojasta tuli hieman läheisriippuvainen muista hevosista ja se vahti "omaa laumaa" sen verran, että välillä ratsastukseen keskittyminen oli todella hankalaa kun se vain huusi kavereiden perään. Maneesissakin se joskus testaili ja kyttäsi erityisesti ovipäätyä, kai sen piti kokeilla rajoja ja ratsastajan kärsivällisyyttä.

Vihdissä 2011

Vuonna 2011 kisattiin jo aika tasaisesti He A-tasolla ja harjoiteltiin myös vaikeampia asioita, tosin laukanvaihtojen kanssa ajattelin, että se ei opi niitä kunnolla IKINÄ. Marraskuussa Poika oli Hyvinkäällä treenissä valmentajan luona kuukauden ja se teki sille hyvää myös vaihtoharjoittelun kannalta. Kesällä 2012 meidän piti vaihtaa tallia ja Poika menikin sitten koko kesäksi Hyvinkäälle, jossa se sai olla laitumella ja samalla oppi paljon uutta. Treenattiin ja maastoiltiin ahkerasti ja valmentaja kilpaili Pojalla sijoittuen Ypäjällä kansallisessa Va B-luokassa ja voittaen myös alueluokan Tampereella. Yksi kohokohta oli myös ehdottomasti oma sijoittuminen Harjun kansallisessa He A-luokassa kovatasoisessa seurassa. Se kesä oli todella kiva ja sen jälkeen muutettiinkin nykyiselle tallille Tuomarinkylään, jossa olin aikaisempien hevosteni kanssa ja siellä on viihdytty tosi hyvin.

Tuomarinkylä 2012

Poika on niin älyttömän kiltti ja luottavainen hevonen, että sen kanssa on ihan huippua olla vieraissa paikoissa ja kisata ja treenata. Se on välillä aika lapsellinen ja leikkisä, mutta mun mielestä se juuri kuuluu sen ihmisystävälliseen ja vekkulimaiseen olemukseen, enkä halua sitä kitkeä siltä pois. Mulle ei kertaakaan näinä vuosina ole tullut tunnetta, että haluaisin myydä sen - se tuntuu ihan kauhealta ajatukselta! Me on kuljettu yhdessä pitkä aika ja koulutettu samalla toinen toistamme ja Pojasta on kasvanut mulle erittäin sopiva hevonen. Sain siis sellaisen ratsun, jota lähdin aikanaan ostamaan, mutta siihen vain meni vähän pidempi aika :) Se on paras hevonen, joka mun omistuksessa on ollut ja voisin jopa sanoa, että elämäni hevonen <3