torstai 12. joulukuuta 2013

Treeni-intoa!

Nyt onkin ollut taas lämpötila mukavasti plussan puolella, joten oon ollut ihan innoissani ratsastamassa! Ainut haittapuoli on maneesiruuhka, jonka kanssa meillä on ollut viime aikoina aika huonoa tuuria... Tänäänkin samaan aikaan oli 9 ratsukkoa, joista yksi hevonen vielä loikki lähes koko ajan johonkin ilmansuuntaan. Aluksi en meinannut oikein saada Poikaa keskittymään, mutta jatkoin käynti-ravi-siirtymisiä ja sitten Poika rentoutui suhteellisen nopeasti, kun sai vähän ajateltavaa. Alkuverkan jälkeen Poika oli itseasiassa tosi kiva ratsastaa ja liikkui energisesti, mutta silti juoksematta liikaa. Tein kokoamisia laukassa ja ravissa ja treenattiin myös meidän kotiläksyä, eli pysähdyksiä :) Yllättävän vaikea saada hyviä, tasajaloin olevia pysähdyksiä! Olisin halunnut tehdä vielä vaihtoja ja väistöjä, mutta maneesissa ei yksinkertaisesti mahtunut, joten oli pakko jättää välistä.



Toinen kotivalmentaja menee Pojalla jopa kaksi kertaa tällä viikolla, joten heppa saa oikein kunnon treenausta. Talliremontti valmistuu hyvää vauhtia, joten pian voi alkaa jo oikeasti miettiä muuttoa. Karsinaelementit näyttivät oikein laadukkailta, toivotaan että ollaan osattu tehdä oikea valinta niiden suhteen! Viikonloppua odotellessa, ehkäpä silloin mahdutaan taas harjoittelemaan vähän sarjavaihtoja pitkästä aikaa.


2 kommenttia:

  1. Vähänkö teidän tallista tulee hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä se aika kivalta vaikuttaa, vaikka vielä on paljon kesken :)

      - Hanna

      Poista

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!