maanantai 11. marraskuuta 2013

Traumaattinen maanantai

Voi Poika-raukka! Sillä on ollut tänään tosi huono tuuri, koska tänään jopa kahteen otteeseen sen karsinaan valui seinän välistä betonia tallien rakennustyömaalta. Oli sanomattakin selvää, että se pelästyi tätä älyttömästi (laastia tuli lähes samalla vauhdilla kuin tulisi vettä) ja onneksi saatiin se molemmilla kerroilla tosi nopeasti siirrettyä toiseen karsinaan. Tilapäiskarsinassakaan se ei oikein uskaltanut rentoutua, vaan tuijotteli koko ajan takaseinään, että hyökkääkö sieltäkin nyt jotain taas kimppuun. Kävin sitten kävelyttämässä sitä ulkona ja todella nopeastihan se rauhoittui omaksi itsekseen, mutta päätettiin että ei uskalleta laittaa sitä nyt omaan karsinaan, ennen kuin valumatyöt lopetetaan kokonaan parin päivän kuluttua.

Sitä ei tiedetä, miksi juuri sen karsinaan valui betonia, mutta ilmeisesti väliseinässä on juuri siinä kohtaa ollut reikä ja siksi meidän karsina on joutunut kohteeksi. Muihin karsinoihin ei tullut missään vaiheessa mitään, mutta tietysti tilannetta pitää seurailla. Noh, positiivinen uutinen oli kuitenkin se että saatiin satula jo tänään takaisin toppauksesta, joten pian päästään taas normaaliin arkeen kiinni ja maneesiremonttikin toivottavasti valmistuu loppuviikosta! Palataan siis asiaan kun tilanne tasoittuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!