tiistai 5. marraskuuta 2013

Ihan kauhea ilma

Tänään olin jo asennoitunut kentällä ratsastukseen, mutta ulkona oli niin järkyttävä sade ja tuuli, että oli pakko mennä maneesiin. Onneksi oli edes se 1/3 maneesista käytettävissä! Pyörittiin siinä sitten noin 45 minuuttia ja sain tehtyä vähän vastalaukkatreeniä ja takareita. Poikaa hieman ahdisti tosi läheltä tulevat muut hevoset, mutta se malttoi tosi hyvin mielensä ja kulki kiltisti, vaikka selvästi vähän jännittyikin.

Eilen meillä olikin varsinainen yöratsastus, sillä mentiin maneesiin vasta tuntien loputtua yhdeksältä illalla. Meidän lisäksi siellä oli vain kaksi muuta ratsukkoa ja voi sitä tilan määrää! Mahtui hyvin tekemään lisäyksiä ja lävistäjiä, sekä muutamia sarjavaihtoja. Poika oli alusta asti tosi hyvä ja reipas ja kokosi myös hienosti laukkaa, pysyen silti energisenä. Saatiin tehtyä oikein onnistuneet treenit ja hevonen oli innoissaan. Oltiin tallissa vasta noin puoli yhdeltätoista, joka oli kyllä ratsastajalle turhan myöhäinen aika seuraavaa työpäivää ajatellen... Mutta välillä kannattaa valvoa :) Sattuneesta syystä ei nyt ole tuoreita kuvia, mutta yritän ottaa taas paremmalla ilmalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!