torstai 15. elokuuta 2013

Maneesiruuhka keskellä kesää

Nyt on ollut muutama päivä putkeen niin sateista, että kentälle ei ole kovinkaan paljon ollut asiaa. Tänään illalla oli jo aurinkoista, mutta kentän pohja oli vielä sen verran epätasainen (ei oikeastaan kovinkaan märkä, mutta vedestä oli tullut vähän uria ja kuoppia) että mentiin maneesiin. Siellä oli jopa 5 muutakin ratsukkoa, tuntui ihan ruuhkalta :) Tosin talvikaudella määrän voi tuplata ja sittenkin on vielä melko "normi" päivä.



Tehtiin ihan perusjuttuja ja aluksi oli hieman etsimistä sopivan tuntuman kanssa. En ole hetkeen ratsastanut kolmipaloilla (ennen kisoja menen aina kangilla, kuin myös yleensä valmennuksissa) joten välillä Poika tuntui edestä vähän tyhjältä ja toisena hetkenä se oli taas hieman vahva. Mutta sitten vain täytyy itse istua tiiviimmin satulassa ja pitää jalat kyljissä, jotta hevonen saa tarpeeksi tukea ratsastajan istunnasta, eikä sen tarvitse tukeutua liikaa ohjiin. Mentiin yhteensä noin 40 min. ja se oli oikein sopiva aika, hevonen tuntui lopuksi tosi hyvältä ja ravasi isosti. Iskä oli ottamassa valokuvia, mutta ei siitä oikein taaskaan mitään tullut ja taisi kuvaajallakin loppua vähän maltti :) Muutamat kuvat nyt onnistuivat kivasti, mutta vaikeaahan tuo tarkentaminen on ajoittain, varsinkin maneesissa.

Tarkkana autojen kanssa, hevonen ei taas ihan huomaa varoa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!