keskiviikko 28. elokuuta 2013

"Hankalia" siirtymisiä!

Maanantaina tehtiin itsenäisesti kentällä "perustreeni" ja eilen meillä oli valmennus, jossa harjoiteltiin rataa lauantain kisoja varten. Ohjelma on jo entuudestaan tuttu (FEI Va B Junioreiden esiohjelma) ja nyt olisi tarkoitus nostaa prosentteja ja saada radalla parempi fiilis, kuin Tampereen kisoissa. Yllättäen eniten vaikeuksia aiheuttivat tänään vastalaukasta käyntiin siirtymiset! Siinä hevosen tulee olla todella koottu, tai muuten siirtyminen joko töksähtää lähes pysähdykseen tai sitten väliin tulee muutamia raviaskeleita. Poika ei olisi millään jaksanut keskittyä ja kantaa tarpeeksi, vaan yritti koko ajan vetää itsensä pitkäksi ja samalla mut irti satulasta. Se myös yritti puskea ulkolapa edellä seinää päin ja pari kertaa mentiinkin maneesin seinät kolisten, kun Poika sai itsensä työnnettyä seinään täysin välittämättä mun ulkoavuista. Niin ärsyttävää, piti huomauttaa sille sen takia ihan kunnolla!

Vanhempi kuva alkukesän treeneistä, harvinaisesti gramaaneilla!

Muutaman toiston jälkeen saatiin kuitenkin laukka todella hyväksi ja muutamia aivan superhyviä laukanvaihtoja käynnin kautta. Hevonen tosin kävi vähän kierroksilla, mutta ei onneksi hermostunut ihan täysin, vaikka pitikin tällä kertaa laittaa vähän enemmän painetta. Lopuksi mentiin vielä rata kokonaan läpi ja meni tosi hyvin! Tänään otetaan väliin juoksutuspäivä ja sitten ehtii vielä pari päivää hioa siirtymisiä. Joskus perusjututkin voivat olla yllättävän vaikeita ja siksi pitää muistaa harjoitella myös niitä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!