maanantai 17. helmikuuta 2014

Valmennus Vihdissä

Eilen oltiin valmennuksessa Vihdissä ja tehtiinkin oikein kunnon treeni, yhteensä 1,5 tuntia! Poika oli lopuksi ihan hikinen ja selvästi väsynyt, se joutui todella tekemään hommia. Alkuun verkassa se oli aika hidas jalalle, pärski noin 15 kertaa ja sillä oli myös vähän vatsa löysällä, mutta kun se vertyi ja sai taas koneiston käyntiin, niin se ryhtyi liikkumaan aika kivasti. Sille vaan pitää kärsivällisesti antaa aikaa, kun se on sellainen iso diesel-moottori ja välillä vieraissa paikoissa myös vähän henkisesti hidas :) Keskityttiin laadukkaaseen perusratsastukseen ja työstettiin Tiinan neuvoilla keskiympyrällä läpi kaikki askellajit ja tehtiin paljon siirtymisiä. Pojan tuli pysyä ennen kaikkea vakaana ja rentona edestä ja taipua kunnolla läpi koko rungosta molempien ohjien tuntumalla. Poika jännittyy tosi helposti siirtymisissä ja ryhtyy ennakoimaan varsinkin laukannostoja, joten sain keskittyä ihan kunnolla pitämään sen avuilla ja selän pyöreänä ylhäällä. Tähän auttoi hyvin esimerkiksi avon tekeminen ympyrällä ja oma jäntevä ja suora asento.

Vihdistä viime kerran reissulta

Ratsastajan istunta on niin älyttömän kokonaisvaltaisesti vaikuttava juttu ja tosi moni asia paranee välittömästi, kun vain istuu selässä oikein. Mun täytyy muistaa pitää selkä suorana, istua pitkänä ja kuvitella omaa napaa kohti selkärankaa, eli ne vatsalihakset kunnolla käyttöön! Jaloilla ei tule jatkuvasti puristaa, mutta niitä ei saa myöskään pitää irti kyljistä. On hyvä kuvitella, että jalkojen välissä olisi ilmapallo - kun käyttää pohjetta, niin avun tulee olla tasainen ja pehmeä puristus molemmilla puolilla, sillä potkaisusta ilmapallo vain lähtee karkuun tai leviää. Käden tulee olla tasainen ja ohjien olla kuin kaksi "keppiä" eli kun kättä työntää eteen, niin samalla hevosen kaula pitenee ja tuntuma säilyy samana. Käsien paikkaa voi muutella, mutta niiden tulisi mieluummin olla liian alhaalla, kuin ylhäällä. Harjoiteltiin lisätyn käynnin, keskikäynnin ja kootun käynnin ratsastamista ja vasta nyt tunsin oikeastaan kunnolla eron näissä vaihteissa. Pojalla on luonnostaan tosi hyvä käynti, joten sitä pitäisi välillä myös ihan kunnolla harjoitella. Mun pitää myös istua hiljempaa satulassa (ikuisuusongelma!), eli en saa ratsastaa käyntiä hevosen puolesta.

Pojan mielestä hoitopaikalla on tylsää, kun kuopiminenkin on kielletty...

Poika liikkui lopuksi erittäin hyvin omalla moottorilla myös ravissa ja laukassa, ja mun tuleekin ajatella askellajien sisällä enemmän variaatioita. Ei siis pelkästään lisätty ravi, keskiravi, harjoitusravi ja koottu ravi, vaan 10 eri vaihdetta ja tempoa, sillä kyllä ne tuosta hevosesta löytyy. Poika sai paljon kehuja ja oli selvästi tyytyväinen itseensä! Tekee todella hyvää keskittyä välillä ihan vain perusasioihin, sillä temput ja liikkeet tulevat helposti, kunhan vain hevonen on rehellisesti läpi, avuilla ja pohkeen edessä. Joskus muutama vuosi sitten ajattelin, että "ihan tylsää tehdä koko tunti vain siirtymisiä ja eteen-alas työskentelyä", mutta sittemmin olen oivaltanut, että sehän nimenomaan on kaiken perusta. Ihan kuten esteratsastuksessakin; jos pystyy hyppäämään pieniä esteitä kontrolloidulla ja tasaisella laukalla nappilähestymisillä, niin ei ole mikään ongelma nostaa puomeja ylöspäin. Samalla tavalla kouluratsastuksessa tulee muistaa koulutusskaala, eli tahti, rentous, kuolaintuki, lennokkuus, suoruus ja kokoaminen ja kun nämä ovat kunnossa, niin vaativienkaan liikkeiden suorittamisen ei pitäisi olla ongelma. Silti helppohan se on aina sanoa, käytännössä siellä selässä ei aina muista edes mihin suuntaan piti taivuttaa missäkin liikkeessä...

Maastokävelyllä viime lauantaina

Tänään Poika sai ansaitun välipäivän ja käytiin Suvin ja Dylanin kanssa maastossa kävelemässä. Eipä kyllä paljon väsymys painanut, vaan Poika pisteli menemään ihan reippaasti  kuraisilla ratsastusteillä, tosin kiertäen kaikki vesilätäköt. Huomenna onkin luvassa vähän uusia juttuja ja keskiviikkona tulee taas valmentaja treenaamaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!