sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kiva viikko!

Alkuviikosta parin kevyemmän päivän jälkeen Poikaa sai taas vähän viritellä työskentelyvaihteelle, mutta positiivista oli se, että ainakin se oli hyyyyvin rento ratsastaa. Aloittelin taas kevyessä ravissa taivutuksilla eteen-alas ja sitten laukassa harjoituslaukka-keskilaukka siirtymisillä. Alkuun Poika ei oikein lähtenyt jalasta eteen ja silloin huomaan itse, että päästän sitä ohjilla pidemmäksi edestä, vaikka pitäisi nimenomaan pitää enemmän kädellä vastaan ja niskaa lyhyenä. Ei saa siis päästää hevosta pohkeen taakse ja tyhjäksi edestä, vaan saada takaosasta työntöä ja tukea kohti ohjaa! Tämän kun muistin, niin sain pikkuhiljaa keskilaukkaa ylämäkeen, sen sijaan että siitä tulisi etupainoinen ja pitkä. Välikäyntien jälkeen tein samaa harjoitusta koottu ravi-keskiravi ja ravissa Poika lähtee kyllä huomattavasti helpommin eteen, kuin laukassa. Tehtiin parit vaihdot ja sitten keskityin vielä koottuun laukkaan/piruettilaukkaan ja huomaa, että se on vielä Pojalle aika raskasta ja vähän stressaavaa, sillä se alkaa helposti narskuttamaan hampaita heti kun mennään mukavuusalueen ulkopuolelle.

Poika talutusratsuna :)

Keskiviikkona oli pitkästä aikaa vierailevan valmentajan treenit ja jatkettiin harjoituspiruettien harjoittelua, huh miten oli rankkaa! Tultiin lyhyen sivun jälkeen diagonaalille ja keskellä kokoaminen, jonka jälkeen kääntäminen takaisin uralle V:n muotoisella linjalla. Valmentaja vähän avitti taas Poikaa juoksutusraipalla ja alkuvaikeuksien jälkeen saatiin lopuksi yllättävän onnistuneita käännösaskeleita, vaikka ei se ihan helppoa ollut... Tehtiin puoli tuntia pelkästään laukkaa, mutta sitä pitääkin nyt vahvistaa kun ravi on tällä hetkellä niin hyvä. Rankkojen treenien jälkeen otettiin taas muutama välipäivä ja perjantaina innostuin menemään puomeja ihan kunnolla. Ravissa pienet kavaletit sujuu tosi hienosti, mutta laukkapuomit on vielä vähän ryysimistä ja niiden kanssa saikin sitten tehdä aika monta toistoa, ennen kuin Poika rauhoittui ja keskittyi edes vähän. Lauantaina Poika oli juoksutuksessa ja sunnuntaina se toimi oikein onnistuneesti talutusratsuna Siiri-tytölle ja teki sitä ennen myös aika hyviä sarjavaihtoja :) Tässä tiivis yhteenveto tästä viikosta, oli mukavaa ja ollaan kotiuduttu uuteen talliin oikein hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!