torstai 18. syyskuuta 2014

Tauko

Nyt blogi menee pitkäksi aikaa tauolle, sillä huomenna suuntaan kohti Iso-Britanniaa ja vuoden kestäviä maisteriopintoja. Näillä näkymin tulen käymään seuraavan kerran Suomessa joulukuussa, mutta eihän sitä toki tiedä jos tuleekin tarvetta tulla aikaisemmin. Poika on valmentajan hoidossa ja treenissä Hyvinkäällä ja tässä jopa alustavasti puhuttiin jo ensimmäisestä Inter I-startista, aika jännää! Mutta ei sillä kiire ole, kunhan vaan pysyy hevonen terveenä ja tyytyväisenä, se on tärkeintä :)

Kävin tänään vikaa kertaa ratsastamassa ja otettiin vielä valmennustunti, joka sujui tosi hyvin! Kokeiltiin taas pitkästä aikaa harjoituspiaffia ja Poika kuumeni ihan kunnolla, mutta polki jo pari askelta tosi hyvin. Ei edes yrittänyt poistua takavasemmalle juoksutusraipasta huolimatta! Tehtiin myös piruettilaukkaa ja vaihtoja, kaikki sujui ongelmitta, vaikka välillä jalkaa joutuikin käyttämään aika runsaasti.

Aika outoa kun tulee nyt näin pitkä tauko hevosteluun, eipä mulla tällaista ole ollutkaan... öö ikinä? Ennen Pojan ostamista oltiin toki vuoden ilman omaa hevosta, mutta käytiin silloinkin tosi aktiivisesti ympäri Suomea kokeilemassa eri heppoja ja samoin menin kavereiden ratsuilla, joten varsinaista ratsastustaukoa ei ollut silloinkaan. Oli aika haikeaa sanoa Pojalle heipat tänään tallilla, mutta se vaan söi leipää eikä varmaan tajunnut mun vetistelystä yhtään mitään :) Luottavaisin mielin mä jätän sen tänne hyvään hoitoon, mutta tosi outoa kun en näe sitä pitkään aikaan. Joskus pitää kuitenkin tehdä isoja päätöksiä, jos haluaa muutosta omaan elämäänsä ja mun päätös oli nyt se, että Pojan on parempi jäädä Suomeen ja mun keskittyä tuleviin opiskeluihin. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin siellä ja täällä!

2 kommenttia:

  1. Höh, just vasta löysin sun blogin ja heti menee tauolle =) Mahtavaa opiskeluvuotta ja hei, sieltä yliopistolta käsinkin pääsee ridaamaan jos hevoskuume iskee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe joo sorry, sulla oli huono ajoitus :D mutta mä pidän varmaan jotain blogia opiskeluajaltakin, niin voit käydä lukemassa sitä! Ja tosiaan kyllähän sielläkin niitä hevosia (tai walesinponeja) varmasti on, mut tietysti oma on aina oma :)

      - Hanna

      Poista

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!