Wiknerin aluekisat

Sunnuntaina oltiin siis pitkästä aikaa kisaamassa ja suoritus oli niin epäonnistunut, että mulle tuli sen jälkeen kohtalaisen suuri henkilökohtainen kriisi liittyen omaan ratsastukseen ja kisaamiseen ylipäänsä. Mä en syytä siitä hevosta, tuomareita, pohjaa, olosuhteita tai mitään muutakaan, vaan pelkästään ITSEÄNI. Että miten musta tuntuu, että mä en ole ratsastajana kehittynyt vuodessa yhtään? Miten näitä "täysin liisterissä ja täi tervassa"-ratoja tulee edelleen, miten mä en saa tuota hevosta liikkumaan kunnolla niitä viittä minuuttia, jotka sen pitäisi suorittaa radalla? Miksi mä kaikesta harjoittelusta ja valmentautumisesta huolimatta olen edelleen niin surkea ratsastaja? Onko tässä kisatouhussa tai treenaamisessa ylipäänsä mitään järkeä, jos mulle tulee siitä lopputuloksena vain pettymys ja todella huono fiilis?

Lähdettiin kisoihin tsemppi päällä ja ihan hyvällä meiningillä. Ajattelin, että tänään voisi mennä nappiin, sillä rata ei ole vaikea ja ollaan treenattu sitä kotona monta kertaa. Tavoitteena oli saada 60 % ja rikkeetön suoritus. Aloitin verkkaamisen normaalisti, eteen-alas kevyttä ravia, suuria linjoja ja ympyröitä. Hevonen tuntui normaalilta, rennolta ja rauhalliselta, mutta ei mitenkään laiskalta. Sen jälkeen vähän kävelyä ja sitten laukkaa molempiin kierroksiin. Pitkillä sivuilla eteen ja lyhyillä sivuilla koottua laukkaa, nopeita siirtymisiä laukan sisällä, vähän vastalaukkaa ja pari vaihtoa diagonaaleilla. Kaikki ok, jälleen välikäynnit ja sitten ravissa siirtymisiä, muutama avo ja sulku molempiin suuntiin. Tässä vaiheessa olin verkannut noin puoli tuntia, eli ihan sopivan ajan ja oli aika siirtyä valmistautumaan ulos radan päätyyn. Ei mulla mitään ihan jesjes-huippufiilistä ollut, sillä tottakai hevonen olisi voinut olla vielä parempi, mutta ihan ok kuitenkin.

Edellinen ratsukko lopettaa ja siirryn aitojen sisälle kiertämään rataa ja huomaan, että nyt Poika kyllä jarruttelee oikein urakalla. Otin vähän laukkaa ja sain pari kertaa tökätä kannuksella ihan kunnolla vauhtia, että nyt vähän skarppaa hevonen. Saatiin lähtömerkki ja tullaan alkutervehdykseen, vähän töksähtäen mutta ainakaan Poika ei ennakoi ja hidastele. Ryhdyn ratsastamaan raviohjelmaa ja heti ekan voltin jälkeen tuntuu, että hevonen on ihan totaalisen lamaantunut. Annan pohkeita ja mitään ei tapahdu. Potkaisen kannuksella ja mitään ei tapahdu. En tee mitään ja koitan vain ajatella istunnalla eteenpäin, mitään ei tapahdu. Jatkan ohjelmaa ja mietin, että kohta on pakko keskeyttää, koko ajan tuntuu vain huonommalta. Tsemppaan kuitenkin käyntiosioon asti ja saan vähän kasattua itseäni. Laukannosto onnistuu ihan hyvin, mutta keskilaukkaa en saa esitettyä sitten yhtään, tahti hiipuu ja en saa sulkuun takaosaa mukaan. Pointsit kuitenkin siitä, että onnistuin jotenkin ihmeellisesti ratsastamaan toisesta laukkasulusta 7, vaikka olin siinä vaiheessa jo itse ihan loppu.

Vaihdot meni ihan ok ja lopputervehdyksenkin sain taisteltua vielä sinnepäin. Mä tiesin heti, että nyt tulee kyllä niin huonot pisteet, ei toivoakaan saada yli 58 prosenttia. Lopputulos olikin sitten 57 ja rapiat, eli ihan samat pisteet kuin vuosi sitten, ei siis mitään edistystä tapahtunut. Kommenteissa lukee aikamoisen realistisesti "Iso ja näyttävä hevonen, tänään kuitenkin koko radan ajan pohkeen takana." Yep, tell me something I don't know... Tosin yhdessä asiassa oli toisen tuomarin kanssa eri mieltä, sillä hän oli antanut kaikista kolmesta käyntikohdasta (keskikäynti, lisätty käynti ja koottu käynti) numeroksi 4 ja "passia". Katsoin kuitenkin vielä videolta ja Poika kävelee ihan puhdasta nelitahtista käyntiä, joten se jäi vähän harmittamaan.

Olin radan jälkeen niin maassa. En vihainen hevoselle, vaan itselleni ja sille, että mulla ei ole yhtään auktoriteettia ylläpitämään meidän tasoa radalla. Mua ei koskaan haittaa, jos ei saada sijoitusta tai huippupisteitä, mutta alisuorittaminen todella harmittaa! Se, että ei edes ylletä sille meidän normaalille tasolle, että oikein hävettää esittää noin surkeaa ratsastusta tuomareille ja yleisölle. Varmasti moni mietti, että "mitä toikin tekee tuolla vaativassa b:ssä, menisi nyt vaan helppoa a:ta kun ei toi onnistu yhtään." Mä tiedän, että toi hevosen hyytyminen radalla on tosi yleinen ongelma ja en varmasti ole ainut ratsastaja, joka sen kanssa tuskailee. Mutta kun kyse nyt ei tosiaankaan ole siitä, että hevonen jännittyisi tai kyttäisi jotain, vaan se muuttuu ihan patalaiskaksi kun tajuaa että mä en raaski/pysty/kykene ratsastamaan sitä radalla samalla tavalla kuin normaalisti. Vika on siis satulan päällä, ei sen alla. No, se siitä tilityksestä ja ensi lauantain aluemestaruuksia kohti...

Loppuun pari Krista Sääsken ottamaa kuvaa Domin kansallisista koutsin kanssa elokuussa.

Koutsin kanssa, Tuomarinkylä 2.8.14

Koutsin kanssa, Tuomarinkylä 2.8.14