lauantai 19. huhtikuuta 2014

Jälleen pientä yskimistä...

Huoh, miten ihmeessä tuon Pojan yskähtelyn ratsastuksen alussa saa loppumaan? Oon alituisen huolestunut tästä asiasta, koska sille ei tunnu löytyvän mitään loogista selitystä ja kaiken lisäksi yskiminen on vain satunnaista, eli ei edes päivittäinen oire. Poika aloitti köhäilyn ihan selvästi silloin, kun muutettiin 2012 syksyllä Domiin. Se yskähti kerran silloin tällöin alkuraveissa ja ajattelin sen johtuvan huonosta talli-ilmasta ja melko lyhyestä tarhausajasta. Nyt se on kuitenkin jatkanut tätä myös uudessa tallissa, jonka ilmastointijärjestelmä on todella huippu, eikä tallissa varmasti ole myöskään hometta. Myös tarha-aika on pidentynyt huomattavasti, sillä hepat ovat nyt 5 tuntia päivässä ulkona. Yskimistä on silti esiintynyt noin 2-3 kertaa viikossa, välillä on pidempiäkin taukoja, mutta kuitenkin sitä on jatkunut ympäri vuoden (ei siis ole esim. pakkaseen liittyvää).

Ai töihin vai, kesken päiväunien?

Pojan hengitystiet tähystettiin Viikissä noin vuosi sitten ja ne olivat täysin puhtaat. Sen lisäksi sille annettiin immuniteettiä vahvistava parin viikon lääkekuuri, jonka vaikutus ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa. Olen myös syöttänyt sille valkosipulia sekä jauheena, että siirappimuodossa. Poika ei myöskään ole ainut yskivä hevonen meidän tallissa, sillä tiedän ainakin 3 muuta, jolla on sama ongelma. Nyt en keksi enää mitään muuta syytä, kuin että se on vain altistunut ja herkistynyt vanhan tallin ilman vuoksi. Ennen Domiin siirtymistä Poika oli kaksi vuotta purukuivituksella, eikä yskinyt IKINÄ. Siis oikeasti, kertaakaan. Se on aina ratsastuksessa pärskinyt todella paljon, mutta ei yskinyt. Turve pölisee luonnostaan aika paljon, joten pitää varmaan ryhtyä nyt kostuttamaan karsinaa kastelukannulla. Nykyinen heinä ei onneksi pölise paljoakaan ja kuivaheinää se saa vain iltaisin. Mietin myös, että pitäisikö vielä kokeilla jotain yrttejä, vaikka olen niiden suhteen vähän skeptinen (kokeilin joskus jotain rauhoittavaa sekoitusta Pojalle ja se ei kyllä toiminut yhtään). Nämä on näitä hevosenomistajan murheita, tässä tapauksessa huoleton olisi hevoseton :)

Satunnaista alkuköhäilyä lukuun ottamatta treeni kulkee hyvin ja uuden valmentajan kokeilutunti oli oikein hyvä! Keskityttiin niihin juttuihin, joissa meillä on yleisesti ongelmia, eli reaktionopeus (tai siis hitaus...) ja tarpeeksi koottu muoto, mun pitää vaan itse olla tosi nopea ja skarppina siellä hevosen selässä. Jos jään yhtään matkustelemaan, niin Poika käyttää sitä heti hyväksi ja ryhtyy lintsailemaan, samaa vanhaa tuttua siis. Lopuksi poljetettiin vähän raipan kanssa piaffia ja Poika teki oikeasti tosi hienosti, vau! Nyt alan jo vähän itsekin oppimaan tätä touhua, siisti fiilis :) Hyvää pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!