tiistai 15. lokakuuta 2013

Hieno, hieno ratsu!

Eilen juoksutin Pojan kentällä ja sen mielestä olikin varsin mukavaa vähän pukitella pirteässä syysilmassa! Kiltisti se pysyi kuitenkin koko ajan ympyrällä ilman turhia rykimisiä, eikä liinakaan kiristynyt lähes kertaakaan. Keskikentän vieressä oli iso kaivuri uusimassa tarhojen pohjia ja työt lopetettuaan se vielä ajoi takaisin tallien taakse työmaalle, eikä Poika pelännyt sitä yhtään, vaikka kaivuri kolisi tosi paljon! On se välillä sitten niin rohkea ja rauhallinen hevonen :)

Ihan väsy treenin jälkeen

Tänään meillä oli pitkästä aikaa toisen valmentajan tunti ja Poika oli huippuhyvä! Tehtiin sarjavaihdot, sulut laukassa ja ravissa ja vielä lisäyksiä ja kaikki meni niin helposti. Alkuun se oli tietysti taas tosi hidas, mutta sitten kun se vertyi, niin pääsikin oikein kunnolla vauhtiin. Kyllähän dieselmoottori ottaa aikansa aina lämmetä, isojen hevosten kanssa on vähän sama juttu. Poika sai paljon kehuja ja oli tosi tyytyväinen itseensä. Kävin myös vähän kaappeja läpi ja tein loimi-inventaarion, jonka tuloksena kaksi todella rikkinäistä ulkoloimea meni roskiin. Poika on aika lahjakas repimään loimia ja jotenkin kummallisesti se saa varsinkin etukiinnikkeet aina hajalle. Toistaiseksi loimitilanne näyttää ihan hyvältä, jos hevonen vaan malttaa olla tuhoamatta nykyisiä ulkoloimia...

Uusi katto valmistuu hyvää vauhtia!

2 kommenttia:

  1. Hevosesi vaikuttaa mielenkiintoiselta tapaukselta, meilläkin asuu vähintään neljä hevosta yhdessä ruunassa :) Olisi kiva lukea vähän analyyttisempaa tekstiä treeneistänne, sen sijaan että luettelet vain tehtäviä. Mikä onnistui hyvin, miksi? Miksi ei? Mitä sinä teit?

    Mukavaa syksyn jatkoa, toivottavasti hullut päivät ovat tältä syksyltä teilläkin jo ohi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentista!

      Mun hepassa on tosiaan monta eri persoonaa, joskus jopa saman ratsastuskerran aikana :) Voin ilman muuta kirjoitella vähän tarkempaa analyysiä ratsastuksesta ja harjoituksista, etenkin silloin kun tulee vaikeuksia jossain asiassa. Eilen sattui kaikki onnistumaan nappiin heti ensimmäisellä yrittämällä, mikä on tosi harvinaista! Hyvää jatkoa teillekin :)

      - Hanna

      Poista

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!