keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ostoksia ja sulkutaivutuksia

Mä taidan olla aika tylsä bloggaaja, kun mulla ei oikein ikinä ole esitellä mitään shoppailuita ja kuvatkin on yleensä aika b-laatua ;) Edellisiltä hevosilta on vaan jäänyt niin paljon kaikenlaisia varusteita ja heppatavaroita, että ei kovin usein ole tarvetta uusille hankinnoille. Tänään kuitenkin innostuin ja kävin pyörähtämässä Hööksissä!


Ostin itselleni ihanan pehmeän collegen ratsastukseen ja Pojalle silikonilettareita (tosi hyviä!) ja teddypehmusteen satulan alle selkää vasten. Pojalla on nuorena hankautunut selkä auki huonosta satulasta ja siihen on jäänyt rupi, jossa ei vieläkään oikein kasva karva kunnolla. Ajattelin nyt kokeilla sitä vasten pehmustetta, jos se olisi vähän parempi kuin pelkkä satulahuopa. Sitten piti vielä samalla ostaa vähän pidempi satulavyö, kun pehmuste + huopa ovat kuitenkin yhdessä paksummat, kuin huopa ja geeli.


Eilen oli tosi hyvä valmennustunti, treenattiin paljon sulkuja ravissa ja laukassa. Laukka on vieläkin vähän vaikeaa, kun sitä pitäisi koota todella paljon ja sitten Poika tulee helposti vähän liian hitaaksi ja "sammuu". Jatkettiin tänään samoja harjoituksia kentällä itseksemme ja tein myös temponmuutoksia askellajin sisällä. Oltiin menty aika pitkä pätkä koottua laukkaa ja olin juuri lähtemässä keskilaukkaan, kun Poika yhtäkkiä huomasi, että autotiellä kävelikin hevonen! Tämä tuli sille ilmeisesti aika yllätyksenä, koska se lähes pysähtyi ja yritti poistua täyskäännöksellä takavasemmalle. Onneksi se ei kuitenkaan ole hurjan nopea ison kehonsa kanssa, joten ratsastaja ehtii yleensä ennakoida sekunnin ja pysyy kyydissä. Mutta ehdottomasti olisin kyllä tippunut ilman satulaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!