Oman ratsastuksen perusperiaatteet

Olen taas viime aikoina lueskellut paljon eri blogeja ja artikkeleita ratsastuksesta (ollut hieman hiljaista töissä näin kesäaikaan...) ja ajattelin koota myös vähän omia ajatuksia ratsastuksesta noin yleisesti. Eri valmentajat painottavat usein eri asioita, mutta haluttu päämäärä ja lopputulos on kuitenkin kaikilla usein sama - eli halukkaasti suorittava ja liikkuva hevonen, joka on ratsastajan avuilla joka tilanteessa. Tämä pätee oikeastaan niin este-, kuin kouluratsastukseenkin ja osa näistä "omista periaatteista" ovatkin varmasti perua siltä ajalta, kun esteet olivat itselleni se päälaji. Alla hieman niitä juttuja, joita olen saanut vuosien varrella edellisiltä ja nykyisiltä valmentajiltani ja joita huomaan toteuttavani hevosesta riippumatta.

• Rentous

Pidän itse erittäin tärkeänä, että hevonen on ratsastettaessa ja käsiteltäessä rento ja luottavainen. Hermostuneelle hevoselle on vaikea opettaa mitään uutta ja jännittyneenä hevosen huomio myös kiinnittyy helposti ihan muihin asioihin, kuin ratsastajaan. Esimerkkinä nyt vaikka Poika, joka aika ajoin on vähän "astetta lennokkaammalla" tuulella ja haluaisi purkaa tätä ylimääräistä energiaa poukkoilemalla ja kyttäämällä mm. muita hevosia, maneesin ovea, varjoja maassa yms. Tässä mielentilassa on mielestäni ihan turha yrittää ryhtyä treenaamaan, ennen kuin hevonen on päässyt eroon ylimääräisestä jännityksestä ja rentoutunut henkisesti. Jos ryhdyn tässä vaiheessa laittamaan lisää painetta (kuten joiden ratsastajien näkee tekevän), ei lopputulos ole mitään muuta kuin kaaos, vielä jännittyneempi hevonen ja ahdistunut ohjissa roikkuva ratsastaja. Ensin siis energia pois siirtymisillä, isolla ravilla ja laukalla (jos vaan pysyy kyydissä!) ja sitten vasta itse asiaan. Tietysti ajoittain täytyy mennä pois hevosen omalta mukavuusalueelta ja silloin hevonen ei aina luonnollisesti voi pysyä täysin rentona, mutta 90 % ajasta pyrin ratsastamaan ilman turhaa jännitystä. Kisoissa näkee paljon hevosia, jotka juoksevat suu auki, narskuttavat ja huitovat hännällä läpi koko radan ja useat tuomarit onneksi (!) myös kiinnittävät tähän huomiota ja vähentävät pisteitä liiasta jännittyneisyydestä.

• Reaktionopeus

Tämä on asia, joka on tosi paljon ratsastajasta riippuvainen. Jos ratsastaja on hidas, niin silloin ei voi odottaa hevosenkaan olevan nopea... Ratsastajan tulee siis aktiivisesti vaatia hevosta vastaamaan apuihin (yleensä pohje ja ohja) samalla sekunnilla kun apu annetaan ja jos niin ei tapahdu, niin hevosta on huomautettava siitä. Hevosen tulee siis olla kuulolla ja odottaa jatkuvasti ratsastajan seuraavaa apua, kuitenkin ilman liiallista ennakoimista. Hevonen voi olla herkkä ja kuuma ratsastaa, mutta silti hidas kädelle tai jalalle, eli tämä ei ole ainoastaan laiskojen hevosten "synti". Tähän sopii hyvin erään entisen estevalmentajani toteamus, kun joku valitteli oman hevosensa toimivuutta sileällä; "Hevonen on juuri sellainen, minkälaiseksi me sen ratsastamme". Eli jos hevonen ei siirry tarpeeksi nopeasti sivuille väistöissä tai tule takaisin lisäysten jälkeen, niin on syytä katsoa peiliin ja skarpata itse lisää!

• Pehmeys, tasaisuus ja positiivinen vahvistus

Minulle sanotaan usein, että olen ratsastajana vähän liian pehmeä ja kiltti ja siksi en aina saa hevosta niin näyttäväksi, kuin olisi mahdollista. Mutta kun mä en tykkää potkia ja repiä hevosia :) En tarkoita sitä, että hevosia ei saa koskaan komentaa tai huitaista raipalla (ehdottomasti täytyy kun tilanne vaatii, kyseessä on kuitenkin yli 500 kg painava eläin, eikä se saa tehdä ihan mitä haluaa), mutta negatiivisen palautteen sijaan yritän itse suosia hevosen kiittämistä silloin, kun se tekee oikein. Ratsastajan täytyy voida ja uskaltaa myödätä kunnolla, kun hevonen tekee oikein! Olin kuuntelemassa viime vuonna yhtä hyvää luentoa nuoren hevosen koulutuksesta ja siellä painotettiin kiittämään hevosta isosti, kun saadaan haluttu reaktio. Liian paljon näkee sitä, että mennään ympäri kenttää otsa rypyssä, sipaistaan kerran sekunnin verran hevosen kaulaa ja sitten taas jatketaan samaa menoa puoli tuntia. Itse pyrin aina vaikean harjoituksen jälkeen antamaan hevosen laukata kunnolla pitkällä kaulalla ja taputan sitä paljon ja kehun äänellä, kun se on ollut taitava. Sokeria tai makupaloja en anna, vaikka ei siitä välillä mitään haittaa ole. Kisoissa ratsastan mielummin tasaisen, rikkeettömän ja ehkä-ei-niin-näyttävän radan, kuin väläyttelen huippukohtia ilman järkevää keskitietä.

Nämä olivat nyt vähän erilaiset, kuin perinteiset tahti, irtonaisuus, suoruus, kokoaminen, lennokkuus ja tuntuma, jotka ovat kaikki nekin tärkeitä tavoitteita! Itse ratsastajana keskityn kuitenkin ensisijaisesti ylläoleviin asioihin ja vasta sitten "hienosäätöön" :) Onko näitä romaanipostauksia kiva lukea, vai ovatko liian pitkiä tai turhaa avautumista? Saa jättää rohkeasti kommenttia!