Syyshulluutta ja satulan tarkastusta

Mihin mun tätiratsu on taas kadonnut? Heti kun ilmat viilenee ja on pari päivää sateista, niin Poika nostaa taas (kirjaimellisesti) korvat ja pään ylös ja yrittää singota horisonttiin jos vain tekosyy löytyy. Ratsastin pari viikkoa sitten kentällä ja koitin taas heti alkuun saada terävyyttä nopeuttamalla pohjeapuja. Tästähän Poika otti vallan kipinää ja päätti kesken vastalaukkakaarteen ottaa pienen spurtin asenteella "käytä ihan yksin niitä kannuksia vaan"... Menikin varmaan noin 40 metriä ennen kuin sain sen laukasta kiinni, todella kiva. Viime maanantaina sillä piti olla rentouttava talutuskävely maastossa, mutta puolet ajasta Poika esitti kaikkia osaamiaan kevätjuhlaliikkeitä ja yritti poistua omia aikojaan talliin vähän reippaammassa askellajissa. Kesällä se on sitten taluttaessa sellainen perässä vedettävä pulkka, että ei samaksi hevoseksi uskoisi... Ratkaisuksi tähän jokasyksyiseen ja -talviseen (sama tapahtuu heti, kun tulee pakkasta) hulluuteen on havaittu auttavan rehujen vähennys ja liikunnan lisäys, joten treeniä sitten vaan!

Kentällä viikonloppuna

Muutama vähän reippaampi päivä saikin karkoitettua viiripään pois ja Poika taantui taas normaaliksi, joten ehkäpä kohta uskaltaa taas maastoonkin. Anna kävi pitkästä aikaa hieromassa ja laseroimassa selkää ja on ihan mieletöntä, miten se oikeasti vaikuttaa tuohon hevoseen. Poikahan ei yleensä kummemmin hieronnasta välitä, vaan se heiluu ja huojuu edestakaisin, kuopii ja tylsistyy ja on muutenkin äärimmäisen ärsyttävä hoidettava. Mutta sitten kun laserlaitteella hoidetaan lihaksia, niin tapahtuu jotain tosi ihmeellistä - pää laskee, alahuuli roikkuu ja Poika jopa haukottelee ja seisoo ihan paikallaan koko ajan. Toi on sinänsä tosi mielenkiintoista, koska laserhoitohan ei tunnu millään tavalla, vaikka se vaikuttaakin lihaksiin rentouttavasti ja avaavasti. Hevonen ei kuitenkaan osaa feikata, eli ilmeisesti hyvä olo siitä tulee, vaikka itse olinkin alkuun vähän skeptinen että mahtaakohan tuosta taskulampusta olla mitään hyötyä ;)

Prestigen ollessa toppauksessa pitää tilapäisesti mennä vanhalla Kiefferillä, ei ihan niin pehmeä penkki...

Oon jo pitkään miettinyt, että satula saattaa olla yksi osatekijä oikean puolen mystiseen selkäjumiin ja niinhän se olikin - penkki lähti villojen vaihtoon, sillä oikealta puolelta villat olivat "kovettuneet" ja puolieroa vasemman puolen villoihin oli selkeästi havaittavissa. Pitää siis aina vaan kuunnella sitä omaa vaistoa, jos tuntuu että jokin ei ole ihan kohdallaan, niin silloin se yleensä on niin. Viime toppauksesta on aikaa vajaa vuosi, eli ei vielä mikään mahdottoman pitkä aika, mutta kyllähän muutosta ehtii tapahtua sinä aikana ja siksi on tosi tärkeää tarkistaa satula säännöllisesti. Leveys oli edelleen hyvä ja satula istui muuten hienosti, mutta villat pääsevät välillä siirtymään ja muokkautumaan ja tokihan se vaikuttaa myös hevosen selän lihaksistoon. Pyysin vielä erään osteopaatin katsomaan Pojan selkää ja lihaksistoa, joten ehkäpä loppuviikosta ollaan taas viisaampia sen suhteen. Tärkeintä on aina hoitaa syytä, eikä seurausta - joka tietysti edellyttää, että jollain kristallipallolla ja röntgenkatseella se ongelmien alku ja juuri jostain selviäisi...

Nyt alkoikin sitten viimeinen viikko Tuomarinkylässä ja sunnuntaina Poika muuttaa Hyyppärään seuraavaksi vuodeksi, ainakin nyt näillä näkymin. Koskaanhan ei tiedä mitä tässä elämässä tapahtuu, mutta alustavia suunnitelmia voi toki aina tehdä :) Katsotaan, mihin suunta on sitten ensi syksynä, voi hyvin olla että palataan jälleen takaisin juurille ja samoihin tuttuihin maisemiin. Ennen muuttoa ehtiikin tapahtua vielä yksi kisareissu, tosin Poika jää tällä kertaa kotiin ja itse suuntaan valmentajalle hoitoavuksi Harjun joukkue-SM kisoihin. En itse edes tänä vuonna hakenut joukkueeseen (viime vuonna oltiin vararatsukkona), kun tuntuu että muuttostressiä on nyt jo ihan tarpeeksi :) Mutta kiva mennä "turistina" kisoihin, ei tarvitse itse jännittää! Pidetään peukkuja koko TKR:n tiimille, toivottavasti ei ole kovin sateinen viikonloppu edessä.