maanantai 11. elokuuta 2014

Kisapäivitystä


Parin viime viikon sisällä Poika on startannut kaksi rataa, joista toisen mun kanssa Salossa ja toisen kotikoutsin kanssa Tuomarinkylän kansallisissa. Salon ratana oli vanha tuttu Va B:0, joka on todella helppo rata, mutta +35 asteen helteessä sekin alkoi tuntumaan yllättävän vaikealta... Kisat pidettiin nurmella keskellä peltoa, jossa ei tosiaan ollut lainkaan varjoa ja sen lisäksi paarmoja pyöri verryttelyalueella ehkä noin tuhat, joten verkkaaminen oli aika tuskaista. Itse rata sujui ihan hyvin, mutta pari kallista rikettä tuli ensin lisätyssä käynnissä, joka meni rikki, ja sen jälkeen vielä ensimmäisessä laukanvaihdossa.

Ulla kuvaili kotikentällä kauniina kesäpäivänä

Vaihtojuttu oli tosi ihmeellinen, koska käänsin normaalisti puolirata leikkaa, valmistelin ja vaihdoin keskellä ja jatkoin normaalisti laukkaamista. Sitten juuri ennen uraa huomasin, että eihän Poika ollutkaan vaihtanut ja jouduin tekemään tosi hutiloidun vaihdon juuri ennen uutta käännöstä, tästä menetettiin paljon pisteitä! Linja näytti videoltakin tosi oudolta, koska Poika vielä "hypähtää" keskellä ja näyttää ihan siltä, kuin se olisi vaihtanut, vaikka ei sitten oikeasti tehnytkään vaihtoa. Noh, näitä sattuu välillä ja lopputulos oli jälleen 60,7 % eli aika tasaiset perusprosentit meille. Saatiin myös useita seiskoja ja oikein kivat loppukommentit, mutta toki rikkeet ovat numerona vain 4 ja ne vetävät keskiarvoa todella paljon alas.



Meidän omissa kansallisissa kisoissa Poika sai jälleen kokeilla Pyhää Yrjöä kotikoutsin kanssa ja suoritti raviohjelman oikein hyvin, mutta laukassa tuli harmillisesti muutamia virheitä. Ensimmäinen puolipiruetti (vielä siihen helpompaan suuntaan) lössähti täysin ja molemmissa vaihtosarjoissa juuri se viimeinen vaihto tuli joko liian aikaisin tai liian myöhään, jolloin koko sarjan numero oli alhainen. Muuten ohjelma oli varsin tasainen ja sulut, lisäykset ja takarit tulivat varmasti, mutta rikkeistä johtuen prosentit jäivät alle kuudenkymmenen. Poika kuitenkin osoitti jo Vihdissä osaavansa tehdä hienon ja rikkeettömän PSG-radan, joten tämänkertainen pieni vastoinkäyminen ei maata kaatanut :)



Oli todella mielenkiintoista olla itse pitkästä aikaa myös sihteerinä ja täytyy sanoa, että koulutuomarit ovat kyllä aika kivoja tyyppejä! Papereita lukiessa ei aina välttämättä siltä tunnu ja helposti syyttää tuomaria "liian tiukasta skaalasta" tai näkee vain pelkät negatiiviset kommentit rivien seasta, mutta ei niiden tuomareiden tarkoitus ole ketään lytätä, vaan antaa kehittävää palautetta ja kannustaa treenaamaan. Tuomarit yleensä haluaisivat antaa hyviä numeroita, mutta vaikka jokin liike olisi alkanut 7 arvoisesti, niin numero voi laskea 5,5:een, jos lopussa tapahtuukin tahtirikko tai joku muu stiplu. Ennen kaikkea tuomarit arvostavat tasaisuutta, keveyttä ja eteenpäinpyrkivyyttä. En kuullut kertaakaan yhdenkään tuomarin sanovan, että hevonen olisi liikkunut liian energisesti, vaan pikemminkin päinvastoin.


Hehee, hyvä vaihto ja taputapu

Poika kävi myös kiropraktikon käsittelyssä ja nyt täytyy kyllä sanoa, että itselleni jäi koko hommasta todella hämmentynyt olo. Kiropraktikko käsitteli hevosta noin 5 minuuttia ja totesi, että se on niin jumissa, että hän ei voi tehdä tällä kertaa enempää. "Kaikki" nikamat rungossa ovat kuulemma ihan pielessä ja olleet jo vuosia näin (?) ja että Poika on jo ruvennut kompensoimaan asiaa jollain tavalla, joka nyt ei minulle missään vaiheessa oikein selvinnyt. Pyynnöstäni huolimatta henkilö ei voinut selittää asiaa englanniksi, joten tulkin välityksellä yritin kysellä, mistä ongelmat mahdollisesti johtuvat ja mitä voin niille tehdä. "Ei voi tehdä nyt mitään, jatka vain treenaamista samalla tavalla. En osaa sanoa mistä voi johtua, ehkä kaatunut joskus tai lyönyt päänsä. Tule kuukauden kuluttua uudelleen" ja 100 euroa, kiitos. Olin ihan kysymysmerkkinä, sillä vaikka tiesin, että jotain häikkää selässä oikealla puolella onkin, niin en odottanut ihan tällaista lopputulosta. Tiedän, että Poika on lyönyt päänsä ainakin kerran aika kovaa pari kuukautta sitten tallissa hyökätessään kalterin luukusta, mutta voivatko kaikki ongelmat johtua siitä? Juoksutuksessa se on aikoinaan pari kertaa mennyt melkein nurin, koska on pirteyttään spurttaillut korvat hörössä niin lujaa, että vähemmästäkin alkaa ympyrällä liiraamaan. Täytyy nyt vähän sulatella tätä asiaa ja näyttää hevosta jollekin toiselle alaan vihkiytyneelle, koska tästä käynnistä en itse tullut hullua hurskaammaksi. Hevonen kuitenkin liikkuu koko ajan tyytyväisesti ja puhtaasti, joten se ei ihan supermegakipeä voi koko kropastaan olla. Huoh, huoleton olisi hevoseton...

2 kommenttia:

  1. On nyt ihan pakko kommentoida kun ollaan kohtalotovereita. Me köyhdyttiin myös "turhaan" 100 euroa ja samat kommentit, ettei nyt voi hoitaa enempää. Suosittelen Selma Pihaa. Tutkii huolellisesti ja on muutenkin asiallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva että olet olet löytänyt lukemaan ja kiitos kommentista :) Tuli tosiaan aika ihmeellinen fiilis, että miten sille hevoselle nyt ei voi muutamaa vasarannapautusta enempää tehdä yhdellä kertaa... Luulen, että seuraavalla kerralla tosiaan pyydän toista ammattilaista, selvittelen tuota suosittelemaasi ja kiitti vinkistä!

      - Hanna

      Poista

Kysymyksiä tai kommentteja? Jätä viestisi allaolevaan kenttään tai laita sähköpostia!